Kesäloman akkujen latauksen synnyttämä asunnon uudistus -vimma on tuottanut tulosta hitaasti, mutta varmasti ja pienin askelin. Keittiö on saanut uusien tuolin päällysten lisäksi pientä raikastusta, kun maalasin aiemmin tumman ruskean kynttiläkruunuvalaisimen valkoiseksi. Homma kävi kätevästi maalarin valkoisella spray-maalilla.
Maalaushommiin päästiin myös olohuoneessa. Polttopuita kellarikomerooni kuskaava isäni on vuosien varrella esittänyt useamman kerran toiveen, että hankkisin kunnollisen puukorin, jossa isompikin halkokuorma kulkisi kätevästi. Tänä kesänä sain hankittua Porvoon torilta pärekorin, joka kuitenkin kaipasi mielestäni vähän jotain väriä. Sitä varten nappasin rautakaupan hyllyltä jonkun läpikuultavan öljymäisen maalituotteen, jonka väri taisi olla harmaa tammi. Tällaista jälkeä sillä tuli.

