Tukholmassa täytyy aina käydä Designtorgetilla. Sieltä löytyy varmasti jotain kotiin viemistä. Useimmiten isokokoista. Tällä kertaa löytyi lehtiteline, joka on ikään kuin samaa sarjaa edellisellä reissulla hankitun tarjotintelineen kanssa. Vielä jäi erilaisia tarpeellisia telineitä ostettavaksi. Mukaan tarttui myös monen vuoden jahkailun jälkeen paperitähti. Sanomalehdestä tehty kierrätysversio oli yksinkertaisesti ohittamaton. Samaa sarjaa oli myös minikoossa, ja näillä [...]
Arkisto kategorialle ‘Koti’
Tukholman tuliaiset.
Kategoria(t): Koti, Matkalla | Julkaistu joulukuu 11, 2011 | Jätä kommentti »
Pientä tuunausta
Kategoria(t): Koti, Nikkarointi | Julkaistu lokakuu 23, 2011 | Jätä kommentti »
Kesäloman akkujen latauksen synnyttämä asunnon uudistus -vimma on tuottanut tulosta hitaasti, mutta varmasti ja pienin askelin. Keittiö on saanut uusien tuolin päällysten lisäksi pientä raikastusta, kun maalasin aiemmin tumman ruskean kynttiläkruunuvalaisimen valkoiseksi. Homma kävi kätevästi maalarin valkoisella spray-maalilla. Maalaushommiin päästiin myös olohuoneessa. Polttopuita kellarikomerooni kuskaava isäni on vuosien varrella esittänyt useamman kerran toiveen, että hankkisin [...]
Vihdoinkin kotona
Kategoria(t): Elämä on kaunis, Koti | Julkaistu syyskuu 6, 2011 | Jätä kommentti »
Uusi koti on loppuelämän projekti. Muutto oli kesäkuussa ja jatkuvasti on jotain askartelua päällä. Syksyn lähestyessä prioriteettina on saada patterit puutarhasta taloon ja lämpöä pesueelle. Listat odottavat vuoroaan, ja moni muukin asia on rempallaan. Kaikki on vinksin vonksin, kotoista ja hassua. Nopeasti sisäistin että vanha puutalo on elämäntapa, ei jotain mitä voisin suorittaa [...]
Porkkanat maljakkoon!
Kategoria(t): Koti, Nam | Julkaistu heinäkuu 29, 2011 | Jätä kommentti »
Torikauppiaan porkkanansäilytys-/sisustusvinkki Porkkanat kuulemma pysyvät kylmässä vedessä säilytettyinä rapsakoina paljon pidempään kuin jääkaapissa säilytettäessä. Pitää vaan muistaa vaihtaa uusi vesi joka päivä. Näin sai myyjä myytyä kaksi nippua yhden sijasta. Jälkikirjoitus. Viikkoakaan ei ole kulunut porkkanoiden hankinnasta, ja olen tunnollisesti vaihtanut veden joka päivä. Kaksi jäljellä olevista porkkanoista ovat täysin pehmenneitä kärjestä, ja pitkin [...]
Pientä projektia
Kategoria(t): Koti, Nikkarointi | Julkaistu heinäkuu 26, 2011 | 2 Kommenttia »
Olen tänä kesänä tutustunut ensimmäistä kertaa käsitteeseen kesäloma. Neljä viikkoa hujahti kuin hetkessä, enkä mitenkään hinkunut takaisin töihin. Siitä huolimatta tuli havaittua, että sanonta akkujen lataamisesta lomalla pitää kuin pitääkin paikkansa. Kesäloman viimeisenä viikonloppuna tein pitkän listan asioista, joihin tarttuisin pikimmiten. Listalta löytyi kaikenlaista keittiön kaappien siivouksesta seinän tapetointiin ja kynttiläkruunun maalaukseen. Maanantaina herätessäni ensimmäiseen [...]
Kesäromantiikkaa kotona
Kategoria(t): Koti | Julkaistu toukokuu 1, 2011 | Jätä kommentti »
Täyttyneitä toiveita
Kategoria(t): Elämä on kaunis, Koti, Tätiä itkettää | Julkaistu tammikuu 27, 2011 | 3 Kommenttia »
Tiedättekö tunteen kun haluaa jotain kauan ja kovasti, muttei koskaan usko että voisi saada haluamansa? Nyt kävi niin, että yksi suurimmista haaveistani toteutuu, melkein vahingossa. Vekaravaaran väki pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttaa meidän kanssa yhteiseen puutaloon kesällä. Molemmilla on omat kerroksensa ja lisäksi saamme rutkasti yhteistä tilaa. Pihalla kelpaa kesällä grillata ja lökötellä riippumatossa [...]