Viikkotapaaminen

Eilen koitin keksiä jotain helppoa ja herkullista mitä tarjota papu-perunasalaattini kylkiäisenä ja  lopulta päädyin yhdistämään kanan rintafilettä kaikenlaiseen mitä löytyi valmiiksi kaapista. Luonnollisesti kaapissa oli pekonia, joten valmis tuote oli pekoniin käärittyjä rintafileitä jotka olin täyttänyt hunajaisilla, currymaustetuilla omenanlohkoilla.

Oli ihan hyvää, mutta jos teen tätä uudelleen niin käytän kyllä maustamattomia hammastikkuja nyyttien kokoamiseen. Se minttu hiukkasen riiteli noiden muiden makujen kanssa. Puolustukseni on että käytin niitä ainoita hammastikkuja mitkä löysin ja huomasin virheeni liian myöhään.

 

Jälkiruokana oli ”omenakakkua”. Eli kauralevyjen välissä sokerin ja vaniljan kanssa kiehautettuja omenoita. Oli helppo toteuttaa mutta maku jätti toivomisen varaa. Vika saattoi toki olla toteutuksessakin mutta ei kuitenkaan jakamisen arvoinen ohje. Kaurajäätelöä tai vaniljakastiketta niskaan niin kyllä se teen kanssa maistui (GoGreen vaahtoutuva vaniljakastike ei kyllä vaahtoudu tippaakaan, mitä teen väärin?).

Pitäisikö blogin nimen sittenkin olla esimerkiksi ”100 reseptiä pekonista ja muutama muu juttu”?

Mainokset

2 ajatusta artikkelista “Viikkotapaaminen

  1. Mun mielestä toi kuulostaa ainoastaan nerokkaalta blogin nimeltä ja blogilta ylipäätänsä. Sen tueksi vois perustaa Pekonin ystävät RY:n, jos sellaista ei jo ole (tuskin on, olisimme varmasti saaneet jo kutsun kunniajäseniksi).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s