Täti herkkänä.

Eltsulla ja Hartsalla on tapetilla lähtö. 

Muistan kun tutustuimme pariskuntaan. Tulin mäyräkoiramme kanssa hihkuen kotiin eräänä kauniina päivänä ja selvitin miehelle hengästyneenä että samassa talossa asuu joku pariskunta jolla on myös mäyräkoira! Kohtalotovereita!

Pariskunnasta tuli meille rakas. Vietettiin rapujuhlia ja siirryttiin aina siihen asuntoon jossa oli täydempi baarikaappi. Käytiin kahvilla, leivottiin ylimääräistä pullaa ja vietiin sitä yllättäen. Vahdittiin ristiin mäyriä, lainattiin yksi kananmuna ja vietiin tilalle leivoksia, jaettiin ruokaohjeita, suruja ja iloja.

Aina kun nähdään niin oma mieli kirkastuu. Tulee sellainen olo että muistaa taas mikä on oikeasti tärkeintä, katsoo hetken elämäänsä uusin silmin ja elää niin että tuntuu.

Meidän koti tuntui vähemmän kodilta kun nuo mokomat päättivät muuttaa muualle asumaan, ja nyt ne aikovat lähteä maasta. Onhan se ollut ilmassa jo aikaisemminkin tuo lähtö, ettei tässä nyt niin kamalan järkyttynyt voi olla. Vähän piti tuossa silmiä pyyhkiä kun asiaa mielessäni kääntelin, mutta sitten tuli hämmentävä tunne; rakkaan ihmisen onni on minunkin onneni, vaikka hetkellisesti joutuisin luopumaan siitä (aika merkittävästä) luksuksesta että näen heitä säännöllisesti. Aina mä olen onnellinen kun ystävät on onnellisia, mutta vielä vuosi sitten olisin varmaan kitissyt ja narissut ja vinkunut että jäisivät, ajatellut mitä kaikkea minä menetän jos nuo pakkaavat rinkkansa. Miten tästä tädistä on näin epäitsekäs tullut?

Mainokset

3 thoughts on “Täti herkkänä.

  1. Tàti kulta, et ole yhtààn itsekàs. Pàin vastoin, sun rohkeus elàà just niinku haluat, on rohkaissut mua tekemààn samoin.

    Alaka nyt vielà mitààn làksiàisià jàrjestà, ilmaan on heitetty vasta ensimmàinen todellinen ajatus làhtemisestà. Siità on vielà aika pitkà matka siihen, ettà tosiaan làhtee.

    Halaus, olette kaikki kolme korvaamattoman tàrkeità!

  2. No ei tässä vielä läksiäisiä ole suunniteltu mutta tiedättehän että mulla on joku herkkä kausi menossa (se lihamyllyn makkarasuutin ja muuta sellaista).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s