Häpeilemätöntä fanitusta

Tästä tulee taas tällainen ”aikuisen naisen fanitus” -postaus. Laitan kardemummakahvin tippumaan ja koitan saada rutistettua koneelle sen mielessä aaltoilee.

Lempikirjailijani on Neil Gaiman. Hän ei ole tämän kirjoituksen aiheena vaan ansaitsee omansa. Lahjakas ja monipuolinen Neil kuitenkin tunnusti jokin aika sitten seurustelevansa neiti Amanda Palmerin kanssa. Nimi oli minulle täysin vieras joten googletin. Amanda on vaikuttanut aikaisemmin The Dresden Dolls -yhtyeessä ja julkaissut sittemmin soololevyn Who Killed Amanda Palmer. Suoritin myös kuvahaun.

Amanda(lähde)

Kolahti ja kovaa. Kelkka lähti nopeasti käsistä. Kolme The Dresden Dolls -levyä ja Amandan soololevy myöhemmin tilasin netistä levyä tukevan kirjan (’Who Killed Amanda Palmer’) jossa tarinat ovat Neil Gaimanin käsialaa ja kuvissa Amanda on kuollut.

Kansi(lähde)

Kirja ei ollut vielä kolahtanut postiluukusta kun varasin lipun Amandan keikalle – Lontooseen. Mukana matkusti koko perhe mutta keikalle menin yksin. Tämä on virallisesti ehkä pöhköintä mitä olen tehnyt – en ole aikaisemmin matkustanut bändin perässä Pasilaa pidemmälle.

Jonottaessani keikalle Amandan katujoukot jakoivat jonolle kukkia ja halauksia, viihdyttivät joukkoja käsinukeilla ja näyttävällä pukeutumisellaan. Eläviä patsaitakin näkyi seassa. Kävipä paikalla ajelemassa pianokin.

Pianisti

Vanhassa pienessä kirkossa istuttiin selät suorina ja monella näytti olevan kädetkin ristissä. Siitä huolimatta keikka oli paras jolla olen koskaan ollut. Amandan oma, monipuolinen tuotanto yhdistyi covereihin, yleisö osallistui mm. toivomalla kappaleita ja kertomalla Amandalle sanat kun ne unohtuivat. Esiintyjänä neiti Palmer on ainutlaatuinen; lämmin, helposti lähestyttävä, huumorintajuinen ja välitön. Ja niin suloinen!

Amanda

Keikan jälkeen Neil ja Amanda kävelivät mutkattomasti jakamaan nimikirjoituksia ja juttelemaan yleisön kanssa. Edessäni istui lempikirjailijani ja uusin musiikillinen hurahdukseni käsikkäin. En ole koskaan metsästänyt nimikirjoituksia (harkitsin sitä viimeksi kun näin että Eeva Kilpi luki runojaan Helsingissä mutta jänistin) mutta nyt ne oli pakko saada. Kävelin kirkosta ulos sydän läikähdellen kirjaani halaten.

Fanityttö minussa on herännyt. Haluan rintamerkin, haluan hihanauhan, haluan lisää t-paitoja! Haluan nousta barrikadeille, haluan raidalliset polvisukat, haluan Amandan Suomeen!

Amandan musiikki on monipuolista. On vaikea päättää mitä kappaleita ihmisille soittaisi, jos tilaisuuksia ei ole montaa. ’Astronaut’ on parhaillaan kuunneltuna täysillä voluumeilla.

Ja tässä ’Blake Says’ livenä:

Lopetetaan Dresden Dollsien kappaleeseen ’Sing’

Mainokset

6 ajatusta artikkelista “Häpeilemätöntä fanitusta

  1. Mä elän toivossa että pian voitkin, jos Amanda tulee Suomeen. Tai Ruotsiin. Suklaafestareiden aikaan olis aika hyvä hetki.

  2. AFP on uskomaton. Mistä tilasit kirjan, sellainen olisi upeaa napata jostain itsellekin.

    Mielestäni Dresden Dollsien aikaiset laulut voidaan myös luka Amandan kappaleiksi, hänhän ne on ideoinut. Brian vain soitti rumpuja ja sai valitettavasti nukeista tarpeekseen.. Itselleni rakkaita kappaleita ovat Jeep Song ja Runs in The family, ja tuo esittelemasi Blake Says. Täytyy päästä Alaskaan..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s