Kirsikkapiirasta monella tapaa

Viime kesänä lupasin että ”kunhan kaikki on kunnossa” leivotaan talossa kirsikkapiirakkaa. Täällähän ei tule ikinä olemaan kaikki kunnossa, joten kirsikkapiirakkaa piti leipoa siitä huolimatta. Tässä kolme reseptiä joita kokeilin!

Ylimpänä Rohkelikon kirsikkapiirakka

Pohja:

  • 100 g voita
  • 1 dl sokeria
  • 1 muna
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 dl perunajauhoja
  • 1/2 tl leivinjauhetta
  • 1 dl kermaa

Täyte:

  • iso säilykepurkillinen hapankirsikoita
  • 2 rkl vettä
  • 3/4 dl sokeria
  • 2 rkl perunajauhoja

Muruseos:

  • 50 g voita
  • 1/2 dl sokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja

Valmista ensin pohja:

  1. vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi
  2. lisää muna joukkoon, sekoita
  3. yhdistä keskenään vehnä- ja perunajauhot sekä leivinjauhe
  4. lisää yhdistetyt kuivat vuorotellen kerman kanssa voi-sokerivaahtoon, sekoita varovaisesti

Voitele pyöreä irtopohjavuoka, levitä taikina sen pohjalle (muista laittaa esim. pelti tai voipaperi alle, ainakin oma vuokani vuotaa).

Paista pohjaa uunin alimmalla tasolla noin 10 minuuttia, 200 astetta.

Laita täytteen aineet kattilaan, kiehauta tuhdiksi hilloksi (ei kestä kauaa). Nypi muruseoksen aineet sekaisin.

Kun pohja on ollut uunissa sen oman 10 minuuttiaan, lisää päälle kirsikkatäyte ja sen päälle muruseos. Jatka paistamista uunin keskiosassa uunista riippuen noin 20 minuuttia, kunnes muruseos alkaa olla kullanruskea paikottain.

Tämä on yksi mun ihan vakioresepti ja sillä voi tehdä piirakan kuin piirakan. Kokeiltu tähän mennessä raparperi-, omena-, mustikka- ja vadelmapiirakkaan, ja aina toimii. Tuplaamalla pohjan aineet saat piirakkaa noin pellillisen!

Oikealla alareunassa on Hesarin ohjeella tehty piirakka. Siihen sanoisin että ei ollut häävi. Kirsikoista katosi maku ihan täysin, eikä tämä ollut mitenkään kummosta.

Vasemmalla alhaalla Amerikkalainen kirsikkapiirakka

Pohjan muokkasin tästä ohjeesta.

(tee taikina etukäteen!)

  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 240 g kylmää voita

Toimi seuraavasti:

Kerää aineet valmiiksi, laita pieneen astiaan noin 2,5 dl kylmää vettä ja muutama jääpala.

Isossa kulhossa sekoita jauhot, sokeri ja suola. Paloittele kylmä voi kuutioiksi ja nypi joukkoon nopsaan. Jätä seos epätasaiseksi (joukossa saisi olla noin herneenkokoisia paakkuja) ja lopeta ajoissa ennen kun taikina lämpeää liikaa. Kaada seoksen päälle noin desi kylmää vettä (ei jääpaloja!) ja silikonilastalla tai vastaavalla sekoita taikinaa tasaiseksi. Tässä vaiheessa kannattaa sitten ottaa kädet käyttöön.  Vaivaa hellästi ja lisää kylmää vettä ruokalusikallinen kerrallaan kunnes saat taikinan kiinteäksi möykyksi. Jaa kahteen osaan, painele pieneksi kiekoksi ja laita esim. kelmun sisällä jääkaappiin. Säilyy melkein viikonkin, itse annon viilentyä pari tuntia ennen leipomista.

Kauli taikinat hieman piirakkavuokaasi (halkaisija noin 28 cm) suuremmiksi pyöreiksi levyiksi. Voitele vuoka ja nosta kaulimen avulla toinen levy vuokaan. Kaada täyte pohjan päälle, nosta toinen levy päälle. Leikkaa levyt jokseenkin samankokoisiksi, käännä ne ”sisäänpäin” ja rypytä. Voitele munalla (käytin jenkkiohjeen mukaisesti muna-vesiseosta, jossa oli noin 2 rkl vettä) ja ripottele päälle karkeaa sokeria. Itse käytin ruokosokeria. Leikkaa terävällä veitsellä muutamia viiltoja piirakan pintaan. Itse käyttelin vielä pientä piparkakkumuottia koristeluun.

Paista uunin keskitasolla, 200 astetta, noin 25 minuuttia, sen jälkeen laske lämpötila 175 asteeseen ja jatka paistamista kunnes piirakka on kauniin värinen (noin 25-35 minuuttia). Tämäkään ei ollut ihmeellistä, mikä johtui mielestäni täytteestä. Aion tehdä tällä ohjeella syksyllä omenapiirakkaa, katsotaan sitten uudelleen (ja raparperipiirakkaa, ja mansikka-raparperipiirakkaa, jne).

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s