Äiti sanoi.

Niin kauan kun muistan, olen tuntenut olevani vanha. Tänä kesänä alkoi kroppakin olla samaa mieltä. Ensin kivisti toista pohjetta, aina toisinaan, illan tai kaksi. Särkylääke ja liikunta auttoivat, aluksi.

Sitten särkyä alkoi olla useammin, toisessakin jalassa, kovempaa. Nilkkaan asti, lonkkaan säteillen. Kävin lääkärissäkin missä todettiin yhdessä että mitään poikkeavaa ei jaloissa näy. Sain ohjeeksi venytellä ja syödä särkylääkettä. Nyt särky on ajoittain niin kovaa että kahvakuulajumpasta täytyy typistää pois kohdat joissa pitäisi seisoa yhdellä jalalla – en pysty.

Lenkillä ollessani katselin keltaiseksi muuttuneita lehtiä ja vuolasta koskea, ja mietin kauanko vielä on aikaa käydä lenkeillä. Kauanko, ennen kun päätän että se ei ole kivun arvoista. Oikeasti en ole vanha, mutta kuitenkin. Olen.

Puhuin asiaa äidilleni, enkä ilmeisesti ensimmäistä kertaa, sillä äitini totesi että ”odotas kun pääset tähän ikään”. Kysyin että paheneeko tämä siis, johon äiti vastasi että ”no juu, mutta et enää jaksa murehtia sitä ja puhua siitä jatkuvasti”.  Kun ensimmäistä kertaa joutuu miettimään miten jalkojaan pitää kun istuu, tai koska lähtee kävelylle (mahdollinen särky joka siitä seuraa tekee tyhjäksi päivän muut suunnitelmat) sitä alkaa taas kutoa enemmän ja lukee paljon Eeva Kilven runoja vanhenemisesta.

Parhaiten kolahtaa silloin tämä:

Lääkäreiltä minä odotan enää nimeä taudilleni.

-Sellaista tautia kuin teidän
ei ole olemassakaan,
sanoi ensimmäinen.

-Jos ihmistä joka paikkaan koskee,
sanoi toinen, häntä ei vaivaa mikään.

-Mitä tämä on? Koskee sinne, koskee tänne, jokin raja täytyy olla. 

Kaikki on luetteloitu, sanoi sosiaalihoitaja.

Ehkei ole minuakaan.
Kannan persoonatta tätä kipujeni rinkkaa,
kiskon asvaltilla rekeä
täynnä omia särkeviä luitani
suuntaan jonne ne eivät halua seurata.

-Yritä tottua siihen, sanoi ystävä,
alistua todennäköisyyteen että tilasi aina vain pahenee,
luopua toivosta että saisit apua
ja hyväksyä mahdollisuus että elät kauan.

 

Mainokset

One thought on “Äiti sanoi.

  1. Ai että mitä vertaistukea! Oon viimeaikoina havainnut samanlaisia tuntemuksia omassa ruumiissani. Epäilin jotain vitamiinipuutostilaa, joka aiheuttaisi nivelten jäykistymistä, ja jonka voisin siis selittää mahdollisella ruokavaliomuutoksella (lue croissant-juusto-suklaa-dieetilläni)… Mutta ei kai se auta kun uskoa, että tämä kuuluu asiaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s