Kevään värejä

Perheen pienimmän kevätvarusteet kirkastavat toistaiseksi vain eteistä kelien lämpenemistä odotellessa. Kirkkaita, puhtaita värejä soisi näkevänsä lastenvaatteissa enemmänkin (ja miksei aikuistenkin). Keväänkaipuu pahenee päivä päivältä mutta samalla lähenee se kevätkin. Tulis jo!

Saappaat Crocs, silkkivillainen tuubihuivi Kivat ja sadehousut Jonathan. Kaikki Jesper Juniorista.

Koska mahdan aikuistua?

Monella tapaa voi ajatella että olen aikuinen. Iän puolesta ainakin. Asutaan omassa kodissa, käydään töissä ja maksetaan laskut. Tämä kohta on erityisen tärkeä sillä lapsena ajatus laskujen maksamisesta valvotti monesti, pelkäsin että en teknisesti selviä tehtävästä. Osaan laittaa ruokaa kuin aikuinen, sillai kun lapsena ajatelinkin että aikuiset osaa, makaronilaatikkoa ja lihapullia. Leivon pullaa ja siivoan vaikkei jälkimmäinen aina niin huvittaisi. Sekin on sitä aikuisuutta.

Mutta sitten on nämä muut asiat. Pukeudun edelleen kuin leikki-ikäinen. Vaatekaappini on tällä hetkellä täynnä pilkkua ja palloa, ötökkäkuosia ja raitasukkahousuja. Monasti kuvittelen että voisin tässä vähitellen päivittää vaatekaappini ja tavallaan kiehtoisi se että siellä olisi enimmäkseen laadukkaita, yksinkertaisia vaatteita, mahdollisesti vain harmaan eri sävyissä. Aamulla ei tarvitsisi miettiä mitä laittaa päälle kun kaikki sopisi yhteen. Väriä asuun saisi asusteilla.

Kun punavalkoiset pallokuvioiset Converseni levisivät, oli aika ostaa uudet, ja näin tilaisuuteni tulleen: harmaan Converset tukisivat uutta aikuista pukeutumistani.
Todellisuus on kuitenkin että kun tulee uuden hankinnan aika, leikki-ikäinen voittaa.

IMG_8640.JPG

Kesäteatteria isoille ja pienille

Tänään teimme koko taloyhtiön voimin retken Puotilan kesäteatteriin. Siellä esitettiin kahden loistavan näyttelijän (Henna Tanskanen ja Karo Lauronen) sekä nerokkaan lavastuksen ja puvustuksen voimin ilahduttava Liisa Ihmemaassa. 40 minuuttinen esitys oli juuri sopivan mittainen perheen pienimmille, ja tunnelma loppuunmyydyssä katsomossa katossa. Isoakin katsojaa nauratti ja naurattaa vieläkin, monta tuntia esityksen jälkeen! Kyllä kannattaa muidenkin lasten ja lastenmielisten varata pikaisesti liput!

Puotilan kesäteatteri

20140608-204116-74476553.jpg

20140608-204227-74547922.jpg

Raikas sitruuna-marenkitorttu

Olen etsiskellyt hyvää sitruuna-marenkitortun ohjetta jo tovin koska sellaisen löytäminen säästäisi rahaa ja reissuja Kakkugalleriaan. Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen lannistuin hetkeksi. Suurin ongelma tuntui olevan että uunista ottamisen jälkeen torttu muuttui vetiseksi ja marenki luisteli päältä pois. Pohjista tuli kovia, sitruunatäytteestä tahmaista jne.
Onneksi maltoin kokeilla vielä kerran,
Kinuskikissan ohjeella.
Ainoa muutos jonka tein oli että lisäsin marenkiin ruokalusikallisen fariinisokeria (tungen sitä kaikkeen, sehän on rakkauden ohella se korvapuustieni toinen ”salainen ainesosa”).

20140423-223704.jpg

Täydellistä!

Granaattiomenarakkaus

Joskus tovi sitten hoksasin että granaattiomena on jotain aivan ihanaa. Ostan kiiltäviä, kauniita granaattiomenoita, halkaisen ne ja paukutan sitten siemenet isolla lusikalla isoon kulhoon (sotkuista mutta oudon tyydyttävää puuhaa). Syön siemeniä rahkan ja jogurtin kanssa ja sellaisenaan.

Iltapala!

Hedelmäsalaatti juustokakulle!

Niin kauniita!

Löysin granaattiomenahuumassani Kotivinkin sivuilta aivan mahtavan jogurttikaukun reseptin josta taivutin sitten täytteen täytekakkuunkin. Tein sokerikakkupohjan ja väliin valmistin täytteen jogurttikakun ohjeella:

  • 6 liivatelehteä
  • 1 appelsiinin kuori
  • 5 dl (500 g) paksua (turkkilaista) jogurttia
  • 1 ½ dl sokeria
  • 3 dl kuohukermaa
  • 2 rkl appelsiinin mehua

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Pese appelsiini hyvin ja raasta sen oranssi kuori (parmesanraastimella itse vetelin). Sekoita keskenään jogurtti, sokeri ja appelsiininkuoriraaste. Vaahdota kerma ja sekoita se jogurttiin.
Kuumenna appelsiinimehu ja liuota siihen kuivaksi puristetut liivatteet. Kaada liivate jogurttivaahtoon ohuena nauhana samalla sekoittaen.

Lisäksi tein jogurttikakkuun kuuluvan hedelmäsalaatin pienillä muutoksilla:

  • 1 dl hunajaa
  • 0.5 dl vettä
  • 2 kanelitankoa
  • ½ tl vaniljajauhetta
  • 2 appelsiinia
  • 1 verigreippi
  • 1 granaattiomena

Mittaa pieneen kattilaan hunaja, vesi ja mausteet. Keitä noin 5–10 minuuttia, kunnes jäljellä on noin puolet nesteestä. Anna jäähtyä kokonaan.

Leikkaa appelsiinit ja greippi terävällä veitsellä paloiksi kulhoon (yritä saada kaikki kuoret pois!), lisää joukkoon granaattiomenan siemenet. Kaada jäähtynyt siirappi hedelmien päälle.

Täytin kakun kahdessa kerroksessa jogurttiseoksella ja hedelmäsalaatilla ja laitoin yöksi jääkaappiin. Juhlapäivänä kostutin kakkua päältä appelsiinimehulla ja kuorrutin kermavaahdolla johon olin sekoittanut purkillisen pehmoista maitorahkaa. Raikkaimman makuinen täytekakku mitä ikuna! Tein jogurttikakun myös ohjeen mukaan keksipohjalla (jouduin lisäämään keksejä ja voita, kun ei tahtonut riittää vuoan pohjalle muuten) ja tämä ohje meni kyllä kaikkien aikojen kymmenen parhaan joukkoon!

Amanda Palmer & The Grand Theft Orchestra – The Bed Song

Hyvää ystävänpäivää! Jaan juhlapäivän kunniaksi itseäni liikuttavan musiikkivideon. Jos olisin facebookissa, jakaisin tätä nyt siellä ja sitten rullaisin alahuultani koska kukaan ei katso eikä kommentoi. Nyt ei tarvitse murjottaa, mutta voin silti toivoa että joku saa tästä yhtä paljon irti kuin minäkin; kylmät väreet ja silmäänkin taisi mennä joku roska. Pitäkää huolta tärkeistä ihmisistänne vuoden kaikkina päivinä.

 

Jälkikirjoitus: tämän videon aiheuttamaan surumielisyyteen vastalääkkeenä (tai ainakin jollakin tavalla tasapainoittavana tekijänä) toimii Samuli Putro.

Some -krapula.

Sosiaalinen media on toisinaan aika hieno juttu. Monesti isot uutiset tavoittavat minut Twitterin kautta. En seuraa ihmeemmin uutistoimistoja, vaan jutut tulvista, kouluampumisista ja metsäpaloista ikäänkuin tihkuvat puhelimeeni siitä huolimatta. Venla-gaalan uutisoinnissa korostettiin kaula-aukkoja ja halkeamia. En lue lehtiä mutta tiedän tämän koska Twitter.

Instagram puolestaan antaa tilaisuuden kurkistaa niiden rakkaiden elämään jotka ovat kaukana, joko maantieteellisesti tai sitten vain sen kiireen päässä joka estää meitä näkemästä viikottain. Sisko laittaa aamuisin tukkansa kauniisti ja rajaa silmänsä taidolla. Tiedän tämän koska Instagram. Sama vinkeä väline tuo isosiskonkin lähelle, vaikka on oikeasti kaukana. Samalla seuraan näppärästi vaikkapa sitä tatuoijaa joka minuakin ajoittain koristelee. Ties vaikka iskisi inspiraatio.

Facebook taas on jotain mitä en aivan ole oppinut sulattamaan vaikka olenkin sitä ahkerasti käyttänyt. Sen alati muuttuvat käyttöehdot ja tavallaan myös muuttuva luonne hämmentävät. Kerran päivässä se kertoo että entinen työkaverini pitää Gigantista. Minulla on ”kavereita” joiden kuvia tai päivityksiä en näe. Oletan että olen listalla jollaisia olen itsekin luonut. Haluan kertoa läheisille kun lapseni sanoo jotain hulvatonta, ja koska lapseni on nerokas ja hulvaton, sitä sattuu usein. Ymmärrän että kaikkia nämä jutut eivät kiinnosta ja siksipä olen luonut oman listan niille joille lapsi on tärkeä tai jotka ovat ilmaisseet että hassun lapsen hassut jutut huvittavat. Sitten on ne ihmiset joita ehkä kiinnostaa hassut eläinjutut (”meillä on hassu koiranpentu, se kyttää naapureita ja juo kahvia salaa!”, ”katsokaa nyt eläimiä, nukkuvat pinossa ihan hassusti!”). Sitten on se väki joiden kanssa lukioaikana ei tullut toimeen mutta jotka ovat unohtaneet sen jossain vuosien saatossa ja haluavat nyt olla ”kavereita”. Kaveripyyntöjä tulee tyypeiltä jotka eivät tunnistaisi tai tervehtisi jos näkisimme kadulla. En minä halua niiden kaveriksi, edes some-leikisti. Oon just sillai lapsellinen.
Poistin profiilini facebookista reilu kolme vuotta sitten. Lähetin kavereille viestin että sain tarpeekseni näistä muka-kuulumisista ja muka-kaveruudesta. Että nyt puhelin käteen, sähköposti laulamaan, tai miksei ihan oikeaakin postia voisi lähettää. Kuvittelin että nyt me kahvitellaan ja soitellaan ja kirjoitellaan kirjeitä. Muutamassa kuukaudessa selvisi miksi facebook on niin suosittu – sain yhden kirjeen ja yhden kortin, mutta muuten olin se joka viimeiseksi kuuli kaikesta. Kutsut jaettiin ja uutiset kerrottiin facebookissa. Tunsin itseni tyypiksi joka istuu kotona sähköttimen vieressä ja odottaa kutsua teelle tai tanssijaisiin. Murruin ja liityin uudelleen kun kummipoika syntyi. Facebookissa sen kuvia pääsi katsomaan ja kuulumisia lukemaan. Vaikkei aina ehtinyt kylään, koki silti tietävänsä mitä ihmistaimelle kuuluu. Nyt näen sitä tuossa rapussa ja pihalla, ja voin kysyä siltä itse, mutta edelleen on paljon sellaista mitä FB tarjoaa mitä haluan. Monesti siellä tapahtuva kuulumisten vaihto ei ole minkään tilalta, vaan sen lisäksi mitä muuten olisi. Silti aina hetkittäin mitta täyttyy – ei mua kiinnosta kuka tykkää Gigantista. Toisaalta, jos mä löydän Etsystä pyörääni kellon jossa on kuva iloisesta nakista, haluan jakaa sen ystävieni kanssa, koska haloo! Soittokello jossa on iloisen nakin kuva! Jos kaikki olisivat Twitterissä niin sehän hoituisi siellä, mutta kun eivät ole. Moni sellainen ei ole joka varmasti arvostaisi nakkikelloa. Moni sellainen ei ole joka on sitä mieltä että tuo on ihan kohtuullinen hinta nakkikellosta.
NakkI!

Eilen se mitta täyttyi taas ihan yllättäen. Pistin profiilini hyllylle. Nyt en tiedä mitä Qulma tarjoaa lounaalla, mutta en mä toisaalta sinne lounaalle ehtisikään. En voi kertoa kaikille että Daphne du Maurierin Rebecca on yksi parhaista kirjoista mitä olen lukenut, mutta toisaalta, vaikka kertoisin niin ei siihen kukaan kuitenkaan tarttuis. Tämmöiseen tarvitsisin ehkä kirjapiirin. Taloyhtiöllä on FB-ryhmä jossa välillä jaetaan tietoa tai tehdään päätöksiä. Näistä jään nyt paitsi. Toisaalta, asutaan kaikki samassa talossa, osittain jopa samassa asunnossa, joten ehkä voin odottaa tietoa tärkeistä asioista vaikkapa puolisoltani. Suurin säälihän on tietysti se että jos opiskelukavereista muodostuva marttakerho pitää käsityöillan, mä en tiedä siitä. Eikun tiedänpäs. Ne varmaan laittaa mulle tekstiviestin.