Postin tuomaa

Kun itse tilaa, saa justiinsa sellaista kun tahtoo! Viime viikolla törmäilin Etsyssä, ja päädyin Ruusuliisan puotiin. Miten ihanaa! Tilasin kahdet korvakorut, enkä tiedä kumpiin olisin enemmän ihastunut. Nuo jälkimmäisen kuvan silkkitoukan kotelot saattavat viedä niukan voiton tuon herkullisen värin takia, ja, no, koska silkkitoukan kotelot! Pienet leppäkertut löytyivät paketista kaupanpäällisenä. Uutta tilausta täällä jo suunnittelen…

20130114-180746.jpg

20130114-180758.jpg

Mainokset

Vahva suositus: Brooklyn Café

Viisikulmaan, osoitteeseen Fredrikinkatu 9, on ilmestynyt varsinainen aarre. Brooklyn Cafén bagelit ovat aivan omaa luokkaansa (kokeilkaa prosciuttoversiota jos ette usko) ja olen myös varsin ihastunut paikan kahveihin. Täysin oma lukunsa on myös tunnelmallinen sisustus ja erityismaininta vielä palvelustakin.

Ainoa miinus on se että paikka ei ole omalla kulkureitilläni kuin silloin kun käyn tatuoitavana Legacyssa.

Tänään palkitsin itseni bagelilla ja vaniljalatella sillä oli pitkän koulutukseni viimeinen koulupäivä. Lumista katua kävellessäni, bageli laukussa ja höyryävä latte kädessä, ikävöin tämän blogin toista kirjoittajaa niin että rintaan koski.

20121214-201129.jpg

20121214-201143.jpg

20121214-201156.jpg

Pätkiskakku

Tässäpä kakku johon toimi inspiraationa päiväkodin myyjäiset, yövuorot ja kaappien sisältö.

Pätkiskakku

5 dl vehnäjauhoja

1 tl vaniljajauhetta

3 tl leivinjauhetta

3 rkl kaakaojauhetta

150 g voita

noin 15 pätkiskonvehtia

2 dl turkkilaista jogurttia

3 dl sokeria

3 kananmunaa

Sulata mikrossa voi ja pätkikset, sekoittele lusikalla tasaiseksi

Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi vatkaimella

Sekoita keskenään loput kuivat aineet

Yhdistä kaikki ainekset keskenään. Täytä voideltu vuoka noin 2/3, paista uunin keskitasolla 175 astetta, 45 minuuttia.

Tästä määrästä riitti yhteen kuivakakkuvuokaan ja pieneen vuokaan joka oli uunissa vähemmän aikaa.

20121116-083419.jpg

Kaunis koti korvakoruille

Muji on Lontooseen ja Tukholmaan suuntautuvien reissujen pakollinen vierailukohde ja pettämätön tuliaiskauppa. Mieheni löysi saman putiikin myös Frankfurtista ja seurauksena korvakoruilleni löytyi uusi paikka. Kaikki eivät mahtuneet mutta suurin osa. Vartijana toimii Tukholmasta hankittu koruvaris.

20121101-162457.jpg

20121101-162514.jpg

Tuunattu sammutuspeite

20121017-170357.jpg
Sammutuspeite tarvii olla, ja hyvällä paikalla vielä. Mutta ei sen tarvi olla niin ruma!

Ompelin jämäkankaista peitteen kokoisen pussin jonka yläosaan laitoin lenkin vanhaa kanttinauhaa (jätin pussin sisään nauhasta pitkät hännät joilla sain sammutuspeitteen sidottua pussin sisälle). Viimeistelin koko komeuden mummin vanhoilla tyynypitseillä. Kääntöpuoli on vohvelikangasta, ja olen siihen kirjaillut että ”sammutuspeite”, mutta oli sellaiset harakanvarpaat että ei kehtaa täällä julkaista. Täytyy näköjään noita ristipistoja vähän treenailla.

Äiti sanoi.

Niin kauan kun muistan, olen tuntenut olevani vanha. Tänä kesänä alkoi kroppakin olla samaa mieltä. Ensin kivisti toista pohjetta, aina toisinaan, illan tai kaksi. Särkylääke ja liikunta auttoivat, aluksi.

Sitten särkyä alkoi olla useammin, toisessakin jalassa, kovempaa. Nilkkaan asti, lonkkaan säteillen. Kävin lääkärissäkin missä todettiin yhdessä että mitään poikkeavaa ei jaloissa näy. Sain ohjeeksi venytellä ja syödä särkylääkettä. Nyt särky on ajoittain niin kovaa että kahvakuulajumpasta täytyy typistää pois kohdat joissa pitäisi seisoa yhdellä jalalla – en pysty.

Lenkillä ollessani katselin keltaiseksi muuttuneita lehtiä ja vuolasta koskea, ja mietin kauanko vielä on aikaa käydä lenkeillä. Kauanko, ennen kun päätän että se ei ole kivun arvoista. Oikeasti en ole vanha, mutta kuitenkin. Olen.

Puhuin asiaa äidilleni, enkä ilmeisesti ensimmäistä kertaa, sillä äitini totesi että ”odotas kun pääset tähän ikään”. Kysyin että paheneeko tämä siis, johon äiti vastasi että ”no juu, mutta et enää jaksa murehtia sitä ja puhua siitä jatkuvasti”.  Kun ensimmäistä kertaa joutuu miettimään miten jalkojaan pitää kun istuu, tai koska lähtee kävelylle (mahdollinen särky joka siitä seuraa tekee tyhjäksi päivän muut suunnitelmat) sitä alkaa taas kutoa enemmän ja lukee paljon Eeva Kilven runoja vanhenemisesta.

Parhaiten kolahtaa silloin tämä:

Lääkäreiltä minä odotan enää nimeä taudilleni.

-Sellaista tautia kuin teidän
ei ole olemassakaan,
sanoi ensimmäinen.

-Jos ihmistä joka paikkaan koskee,
sanoi toinen, häntä ei vaivaa mikään.

-Mitä tämä on? Koskee sinne, koskee tänne, jokin raja täytyy olla. 

Kaikki on luetteloitu, sanoi sosiaalihoitaja.

Ehkei ole minuakaan.
Kannan persoonatta tätä kipujeni rinkkaa,
kiskon asvaltilla rekeä
täynnä omia särkeviä luitani
suuntaan jonne ne eivät halua seurata.

-Yritä tottua siihen, sanoi ystävä,
alistua todennäköisyyteen että tilasi aina vain pahenee,
luopua toivosta että saisit apua
ja hyväksyä mahdollisuus että elät kauan.

 

Mökillä

Vietettiin tovi jos toinenkin autossa ja sitten viikko mökillä.

Kuva

 

Kuva

 

Mökillä tiskit tiskataan kerran päivässä ulkona, illalla kun vesi lämpiää saunan padassa. 

 

Kuva

Yöllä kun makaa aitassa ihan hiljaa ja kuuntelee kattoon hakkaavaa sadetta, ei haluaisi millään myöntää itselleen että on kova pissahätä. Pihan poikki huussia kohti kaatosateessa juostessaan voi ihastella kesäyön valoisuutta, sateesta huolimatta. Päivällä vessamatkalla tapaa pieniä pääskysiä jotka opettelevat lentämään. Yksi oli eksynyt sisällekin, ja kannoin sen käsissäni takaisin ulos.

Mustikkaa oli metsässä vaikka kuinka, ja harvasen päivä kanttarellipaikasta oli kerättävissä sopiva saalis kastiketta varten.

Kuva

Viimeiseksi käyn aina hyvästelemässä paikat. Laiturin, saunan, pääskyset. Ensi kesänä nähdään taas!