Seuraavaksi ristipistotöitä?

Kuun alussa olin kahden ystäväni kanssa Gotan Projectin keikalla Kulttuuritalolla. Paikan päälle saavuttamme panin merkille useamman iäkkäämmän pariskunnan, jotka eivät ihan vastanneet käsitystäni Gotanin kohderyhmästä. Hämmennys kasvoi entisestään, kun seisomakatsomossa alkoivat tanssiharjoitukset. Kolmen kovaa vauhtia kolmeakymmentä lähestyvän naisen ryhmämme piti lavan edessä paikkojaan järkytyksestä lamaantuneina. Olimmeko alkaneet pitää ikäihmisten musiikista? Eikö moderni tango ollutkaan modernia?

Kaiken tämän keskellä muistin juuri ilmoittautuneeni (serkkuni houkuttelemana tosin) kranssikurssille. Sen jälkeen olikin aika vaihtaa puheenaihetta.

Kurssi oli eilen, ja kranssista tuli hieno. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Ruotsalainen joulu

Mainokset

Häpeilemätöntä fanitusta

Tästä tulee taas tällainen ”aikuisen naisen fanitus” -postaus. Laitan kardemummakahvin tippumaan ja koitan saada rutistettua koneelle sen mielessä aaltoilee.

Lempikirjailijani on Neil Gaiman. Hän ei ole tämän kirjoituksen aiheena vaan ansaitsee omansa. Lahjakas ja monipuolinen Neil kuitenkin tunnusti jokin aika sitten seurustelevansa neiti Amanda Palmerin kanssa. Nimi oli minulle täysin vieras joten googletin. Amanda on vaikuttanut aikaisemmin The Dresden Dolls -yhtyeessä ja julkaissut sittemmin soololevyn Who Killed Amanda Palmer. Suoritin myös kuvahaun.

Amanda(lähde)

Kolahti ja kovaa. Kelkka lähti nopeasti käsistä. Kolme The Dresden Dolls -levyä ja Amandan soololevy myöhemmin tilasin netistä levyä tukevan kirjan (’Who Killed Amanda Palmer’) jossa tarinat ovat Neil Gaimanin käsialaa ja kuvissa Amanda on kuollut.

Kansi(lähde)

Kirja ei ollut vielä kolahtanut postiluukusta kun varasin lipun Amandan keikalle – Lontooseen. Mukana matkusti koko perhe mutta keikalle menin yksin. Tämä on virallisesti ehkä pöhköintä mitä olen tehnyt – en ole aikaisemmin matkustanut bändin perässä Pasilaa pidemmälle.

Jonottaessani keikalle Amandan katujoukot jakoivat jonolle kukkia ja halauksia, viihdyttivät joukkoja käsinukeilla ja näyttävällä pukeutumisellaan. Eläviä patsaitakin näkyi seassa. Kävipä paikalla ajelemassa pianokin.

Pianisti

Vanhassa pienessä kirkossa istuttiin selät suorina ja monella näytti olevan kädetkin ristissä. Siitä huolimatta keikka oli paras jolla olen koskaan ollut. Amandan oma, monipuolinen tuotanto yhdistyi covereihin, yleisö osallistui mm. toivomalla kappaleita ja kertomalla Amandalle sanat kun ne unohtuivat. Esiintyjänä neiti Palmer on ainutlaatuinen; lämmin, helposti lähestyttävä, huumorintajuinen ja välitön. Ja niin suloinen!

Amanda

Keikan jälkeen Neil ja Amanda kävelivät mutkattomasti jakamaan nimikirjoituksia ja juttelemaan yleisön kanssa. Edessäni istui lempikirjailijani ja uusin musiikillinen hurahdukseni käsikkäin. En ole koskaan metsästänyt nimikirjoituksia (harkitsin sitä viimeksi kun näin että Eeva Kilpi luki runojaan Helsingissä mutta jänistin) mutta nyt ne oli pakko saada. Kävelin kirkosta ulos sydän läikähdellen kirjaani halaten.

Fanityttö minussa on herännyt. Haluan rintamerkin, haluan hihanauhan, haluan lisää t-paitoja! Haluan nousta barrikadeille, haluan raidalliset polvisukat, haluan Amandan Suomeen!

Amandan musiikki on monipuolista. On vaikea päättää mitä kappaleita ihmisille soittaisi, jos tilaisuuksia ei ole montaa. ’Astronaut’ on parhaillaan kuunneltuna täysillä voluumeilla.

Ja tässä ’Blake Says’ livenä:

Lopetetaan Dresden Dollsien kappaleeseen ’Sing’